sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Perunagalette


Tänään olen tehnyt keittiöremonttia, joten päivällisen piti olla helppo ja syötävissä tarpeen tullen myös kylmänä. Oikeastihan en siis tietenkään ole tehnyt remonttia, mutta muutos on sen verran suuri, että se tuntui ihan sellaiselta. 

Mutta tosiaan, ruoaksi tein kauniin perunagaleten, jota pystyi helposi syömään touhuamisen ohella - pala nyt, ja toinen myöhemmin. Galette on rustiikkinen piirakka, joka tehdään uunipellille ilman mitään vuokaa, ja täytteeksi kelpaa melkeinpä mikä vain. Se on kiva ja nopea tehdä, ja onnistui erinomaisesti myös gluteenittomana. 

Perunagaletteen tuli tietysti perunaa sekä myös pekonia ja voimakasta juustoa. Päädyin punaleima emmentaaliin, sillä se on yksi suosikkijuustoistani ja sopii aika moneen paikkaan. Mausteeksi tuli vain rouhittua mustapippuria ja valmiin galeten päälle ripottelin tuoretta ruohosipulia. Jostain syystä oma teokseni jäi reunoilta melko vaaleaksi, vaikka kypsä olikin.

Tein galettea ensimmäistä kertaa, joten en tiennyt mitä odottaa. Itse olisin kaivannut vielä vähän mehevyyttä, eli pohjalle esimerkiksi tuorejuustoa tai creme fraichea. Myös perunat olisi voinut maustaa pyörittelemällä niitä jossain mausteseoksessa ennen kuin ne laittaa piirakan päälle. Mutta muutoin täydellinen piiras, ja tähän sopii tosiaan täytteeksi mikä vain mitä mieli tekee ja kenelläpä ei tekisi mieli perunaa tai pekonia.

Perunagalette 

2 dl Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta

1 dl kaurajauhoa

1 tl suolaa

1 dl vettä

1/2 dl oliiviöljyä

Täyte

keitettyä perunaa (kiinteää)

voimakasta juustoa (esim. Västerbotten, Emmental)

pekonia

mustapippuria

kananmunaa voiteluun

tuoretta ruohosipulia

Valmista pohja sekoittamalla kaikki keskenään  tasaiseksi taikinaksi ja anna vetäytyä hetki jääkaapissa. Keitä perunat lähes kypsiksi kuorineen, kuori perunat ja viipaloi ne. Kaulitse taikina kahden leivinpaperin välissä pyöreäksi levyksi (halkaisija n.30cm). Levitä juustoraastetta pohjan päälle ja jätä reunoille tilaa noin 4 cm. Levitä juuston päälle viipaloidut perunat sekä pekoni ja rouhi pinnalle mustapippuria. Käännä galeten reunat piirakan päälle ja nipistä taikinaa hieman. Voitele reunat munalla ja paista 200 asteesa noin 20–30 minuuttia. Ripottele päälle ruohosipulia ja nauti, tai pakkaa galette eväskoriin ja lähde retkelle. 


4 kommenttia:

  1. Pitääpä ottaa ohje ylös ja kokeilla joskus 🙂

    VastaaPoista
  2. Helppo, mutta mielenkiintoinen resepti. Pitää kokeilla itsekin ��

    VastaaPoista
  3. Oi näyttääpäs hyvältä ja varmasti herkullista :)

    VastaaPoista
  4. Näyttäpäs hyvälle. Pitää kokeilla joku kerta.

    VastaaPoista