maanantai 19. joulukuuta 2022

Kauneimmat


Kävin eilen ensimmäistä kertaa laulamassa Kauneimpia Joululauluja. Olen useampana vuonna ollut menossa, mutta aina se on jäänyt. Lähdin etsimään sieltä myös vähän lisää joulumieltä, sillä minulle kävi klassisesti, eli olen taas jo kyllästynyt koko jouluun ja haluaisin vain kerätä koristeet pois.

Kauneimmat Joululaulut on Suomen lähetysseuran järjestämä yhteislaulutilaisuus, ja eilen kerrottiin, että se on Suomen pisimpään jatkunut musiikkitapahtuma. Se on järjestetty jo 50 peräkkäisenä vuonna, ja tapahtuman tarkoituksena on paitsi tuottaa joulumieltä, niin myös kerätä varoja kehitysmaille.

Konsertiin mentäessä saa ovelta vihkosen, josta löytyy laulujen sanat. Ja itse kun olin ensimmäistä kertaa, niin luulin, että koko vihko lauletaan läpi, mutta niitä laulettiinkin sieltä täältä. Urkujen lisäksi laulua säesti puhallinorkesteri, ja yhteislaulua ohjasi esilaulaja. Voit ihan hyvin myös mennä vain kuuntelemaan, ei ole pakko laulaa, mutta itse ainakin nautin juurikin siitä lauluosuudesta.

Olin myös ensimmäistä kertaa Helsingin Tuomiokirkossa, sillä en ollut aiemmin tiennyt, että sinne pääsee pyörätuolilla. Kirkko oli kaunis, mutta jotenkin pienempi kuin oletin. Tai kun ulkoapäin se on niin mahtipontinen, niin ajattelin sen sisältäkin olevan. Minut vallitsee aina sellainen rauha, kun astun kirkkoon sisään, oli se kirkko sitten missä vain. Kirkot ovat kauniita, ja minulla on tapana myös uusissa kaupungeissa vierailla kirkossa. Berliinissä itse asiassa päädyimme jopa kuuntelemaan jumalanpalvelusta - saksaksi! 

Joulumieltä en tuolta löytänyt, mutta oli kiva laulaa.

4 kommenttia:

  1. Kaunis kirkko! Itse olen käynyt vuosia vuosia sitten kauneimmissa joululauluissa (en tykkää laulaa), mutta onhan siellä jouluinen tunnelma. -byelinpo

    VastaaPoista
  2. Me olemme käyneet vaan kuuntelemassa muiden laulamia joululauluja. Candomino -kuorojen tilaisuus Espoon tuomiokirkossa oli kyllä kaunis sekin.

    VastaaPoista
  3. Mukava lukea jouluperinteistä. Mukavaa joulun odotusta.

    VastaaPoista