tiistai 20. joulukuuta 2016

Rustiikkia kuusen alle






Lahjat kuuluvat jouluun. Oli ne sitten pieniä tai suuria, itsetehtyjä tai viime tingassa ostettuja. Olen sen verran lapsenmielimen, että jos ei muuta, niin kaipaan edes sen yhden tai kaksi lahjaa mieheltä. Yleensä tietysti paketteja tulee myös ystäviltä ja sukulaisilta, mikä on vain kiva asia. Joku joskus ehdotti lahjaan menevien rahojen säästämistä, mutta väittäisin jouluni olevan hieman laimea, jos kuusen alla ei olisikaan mitään. Ehkä saatat pitää minua hölmönä tämän vuoksi, mutta kestän sen.


Lahjojen tärkeyden vuoksi tykkään tietysti panostaa niiden ulkonäköön. Koska ne ovat olennainen osa aattoa ja koristavat kuusen alla koko päivän, tulee niiden myös näyttää nätiltä. Olen luopunut kiiltävistä ja värikkäistä käärepapereista, sekä saksilla kiharrettavista naruista. Niillä paketoin pelkästään veljenpoikien paketit, sillä lapsilla värejä pitää olla. 

Itse käytän paketoinnissa ruskeaa paperia johon yhdistän erilaisia kangasnauhoja. Nauhaan solmin vielä pakettikortin, jotta lahja löytää oikealle henkilölle. Näin saan annettua ihmisille tunnelmallisia, rustiikkisia ja yksinkertaisuudellaan lumoavia paketteja. 

2 kommenttia:

  1. Kauniita paketteja ovat, aivan eri tunnelma kuin värillisissä papereissa. Ja kiva blogi sinulla :)
    t. Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ja tervetuloa seurailemaan blogia! :)

      Poista