lauantai 10. joulukuuta 2016

Tyytymättömyyden pystysuora ryppy


Tänään oli oikein markkinapäivä! Olin jo aikoja sitten suunnitellut meneväni useammille joulumarkkinoille samana päivänä, ja niin myös tein. Yleensä on jäänyt joulutapahtumat aika minimiin, sillä kaikki on aina ulkosalla. Nyt kuitenkin Helsingin Kaapelitehdas sekä Kulttuuritehdas Korjaamo antoivat meidän nauttia joulutunnelmasta sisätiloissa.

Aamulla suuntasin ensin kaverini kanssa kohti Korjaamoa, joka oli kyllä melkoinen pettymys. Itse kaipaan joulumarkkinoilta juurikin sitä joulutunnelmaa; makuja, musiikkia ja lahjaideoita. Korjaamon tapahtuma koostui lähinnä design-koruista ja alueen oli kiertänyt noin vartissa. Onneksi Korjaamon kahvilapuolella tarjoiltiin joulubrunssia, joten saimme kulutettua aikaa ja juteltua tyttöjen juttuja kauemmin kuin tuon viisitoista minuuttia.





Kaapelitehtaalle saavuttuani huokaisin helpotuksesta - sentään jossakin osataan. Paikka oli tulvillaan ihmisiä, jouluvaloja, erinnäisiä käsityöjuttuja, herkkuja, tunnelmaa, maistiaisia, kukkia sekä se tärkein, joululauluja. Markkinakojut tarjosivat toinen toistaan hienompia todisteita suomalaisesta käsityöstä ja osaamisesta, vaikka juuri mitään ei tarttunut mukaani. Markkinoiden hinnat kun ovat melko tähtitieteellisiä, niin päädyin ostamaan vain joitakin joulumakeisia. Yhden syötävän asian nappasin mukaan ihan vain jouluaaton kattausta ajatellen, mutta siitä lisää tuonnempana. 

Kuitenkin, parhaista parhainta oli varmaankin työpajat. Siellä sai askarrella ihan veloituksetta joulukortteja, huopakoreja, pinssejä ja jääkaappimagneetteja. Jumiuduin pinssi-/magneettipöytään ja askartelin itselleni pari magneettia jääkaappia koristamaan. Niistä tuli kylläkin aika outoja, mutta kivointa oli löytää se oma lapsenmielisyys ja heittäytyä mukaan. Askartelupaja oli ehkä suunnattu enemmän lapsille, mutta eivätpä he minua sieltä poiskaan häätäneet :) Ai niin, ja tapasinhan minä joulupukinkin. Se oli aivan yhtä jännää kuin lapsenakin... 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti