Kirjastoahdistus

Minulla on lapsesta asti ollut tietynlainen kirjastoahdistus. Peruskoulussa kirjastosta oli pakko lainata kirjoja ja pakko lukea niitä. Kirjastossa piti olla hiljaa. Kirjastoon liittyi hirveästi pakkoja.

Näin ollen en ole siis aikuisenakaan viihtynyt kirjastoissa tai käyttänyt niitä. Kirjastoon sisään astuessa minuun iskee sellainen vastareaktio, että tuntuu kuin siellä pitäisi vaan huutaa. Muutama vuosi sitten yritin alkaa kirjojen lukijaksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Silloinkaan en mennyt kirjastoon itse, vaan mies varasi ja haki kirjat minulle. Ai miksi? No koska minulla ei ole kirjastokorttia!

Reilu viikko sitten selailin kirjakaupassa ruokakirjoja, ja haaveilin airfryer kirjasta. Airfryer on minulla kuitenkin vain lainassa, joten en viitsinyt ostaa kirjaa. Kaverini tokaisi, että tämän saisi varmaan kirjastosta, ja teidän olisi pitänyt nähdä kuinka ilmeeni kirkastui. Kirjastosta?! Olin aivan täysin unohtanut koko laitoksen olemassa olon, kun mies ei ole lainailemassa kirjoja. Päivää myöhemmin marssin Helsingin keskuskirjasto Oodiin ja hommasin itselleni kirjastokortin.

Nyt minulla on kirjastokortti ja kaikenlaista varattuna. Ymmärsin, ettei sieltä ole pakko lainata vain kirjoja, vaan nykyään kirjastot tarjoavat paljon muutakin. Sieltä löytyy esimerkiksi lautapelejä, porakoneita, lumikenkiä ja verenpainemittareita. Kirjastoissa on myös kahviloita, siellä voi käydä inspiroitumassa lehdistä tai tehdä etätöitä. Yritän nyt olla aikuinen, päästä eroon kirjastoahdistuksestani ja vilautella oranssia korttia mahdollisimman ahkerasti.   

Puoli vuotta

Tänään tulee puoli vuotta siitä, kun mies lähti luotani. Puoli vuotta sitten mies meni sairaalaan hengitysvaikeuksien vuoksi ja sille tielle hän jäi. Ehdin onneksi hänen luokseen, sain olla paikalla ja pitää kädestä. Vaikeinta oli jättää hänet sinne sairaalan huoneeseen tietäen, että emme enää tapaa. 

Aika on mennyt kummallisen nopeasti, mihin vaikuttaa varmasti muuttotohina. Siinä kaiken keskellä ei niin ehtinyt ajatella, mutta nyt sitä aikaa on ollut. Aloitin reilu kuukausi sitten 12 viikkoa kestävässä sururyhmässä, joka on tuonut suruun ja menetykseen uudenlaisia näkökulmia. On myös hyvä päästä puhumaan vertaistensa kanssa.

Tänään minusta on tuntunut yksinäiseltä, niin kuin monena muunakin päivänä. Kaipaan juttukaveria ja arjen kumppania, ystävää ja lohduttajaa. Olen huomannut, että suru muuttaa muotoaan lähes päivittäin. Joskus se tulee vihana, joskus ikävänä. Toisinaan suru on luonani ilona ja kiitollisuutena. Tänään se on paikalla ahdistuksena tuosta illasta.

Meidän piti tänä vuonna juhlia yhdessä 10 vuotiasta koiraa. Meidän piti mennä Pariisiin. Meidän piti käydä pariterapiassa ja saada suhde paremmaksi omien asuntojen myötä. Meidän oli tarkoitus olla taas onnellisia. Tuon kaiken sijaan ostin itselleni ruusuja. Niin kuin joulunakin. Punaisista ruusuista on tullut itselleni tällaisten merkittävien päivien, rakkauden ja kaipauksen symboli. 

Kymmenen

Taisto täyttää tänään 10 vuotta! Mihin ihmeeseen tämä kaikki aika on mennyt? Muistan kuin eilispäivän kun pieni koiranpennun rääpäle saapui meille ja istahti vesikuppiinsa. Nyt se on jo vuosikymmenen nähnyt ja kokenut tätä elämää.

Taiston alku ei ollut helpoin. Ihan pienenä pentuna se söi kerran vahingossa lääkkeitä ja vietti yön päivystyksessä. Onneksi selvisimme säikähdyksellä. Alkuvuosina olin sen kanssa myös usein tiputuksessa ripulin takia, kunnes ymmärrettiin, että kyseessä on allergia. 

Taisto on aina ollut omalaatuinen, hieman dramaattinen koira, samalla kuitenkin kovin fiksu ja oppivainen. Taisto on luonteeltaan herkkä ja pelokas, ja itselläni meni vuosia ymmärtää sitä. Ajattelin aina, että minussa on vikaa, kun en saa koiraa tottumaan uusiin kohtaamisiin enkä kitkettyä siltä haukkumista pois. Lopulta opin ymmärtämään, että koira pelkää ja koko maailmani muuttui kun oivalsin sen. Koirassa ei ole vikaa sen enempää kuin minussakaan, se vain on reaktiivinen kuten monet muutkin koirat. Se pelkää uusia tilanteita, tuntemattomia ihmisiä ja suojelee minua ihan hulluna. Se on koiran ominaisuus, ei virhe tai koulutuksen puute.

Vanhemmalla iällä Taistolle on tullut erinäisiä sairauksia, kuten sydänvikaa ja kroonista kipua. Sillä on myös epilepsia, joka ei oireile kouristuksina vaan näkymättöminä kärpäsinä. Se ikään kuin yrittää napsia kärpäsiä ilmasta suuhunsa ja samalla koiraan ei saa kontaktia. Tämäkin saatin onneksi lääkkeillä hallintaan eikä sairaus enää häiritse arkista aherrustamme. 

Kymmenen vuotias Taisto on hyvin mukavuudenhaluinen, arvonsa tunteva ja iloinen vanha herra. Rutiinit ovat kaikki kaikessa, ja siihen liittyen viime syksyinen muutto olikin hieman haastava. Vanhassa kodissa ei juurikaan ollut eroahdistusta, mutta muuton jälkeen minun oli mahdotonta poistua kotoa. Onneksi se kuitenkin meni ajan kanssa ohi, ja nyt koira jää ihan rauhallisesti yksin kotiin - niin kuin aina ennenkin. 

Tänä aamuna pedistään heräsi harmaatunut kuono, joka oli yhtä innoissaan uudesta päivästä kuin aiemminkin. Vanhuus ei ole vauhtia hidastanut, mutta terrierin luonne on hieman pehmentynyt. Toivottavasti tuo harmaahapsi nousee pedistään vielä lukemattoman monia kertoja, sillä toivon, että meillä on vielä useita yhteisiä seikkailuja edessämme. 

Durrasämpylät

Viime vuoden puolella Virtasalmen Viljatuotteelta tuli markkinoille uusi jauho. Durrajauhoseos sisältää täysjyvädurrajauhoa, perunajauhoa, tapiokatärkkelystä sekä psylliumia, ja lisäksi saatavilla on myös pelkkä täysjyvädurrajauho. Durraseos sopii kaikkiin kohotettaviin leivonnaisiin, kuten sämpylöihin ja täysjyvädurrajauho puolestaan sopii esimerkiksi flatbreadin tai tortillalettujen valmistukseen.

Kokeilin alkuvuodesta tehdä tuosta durrajauhoseoksesta sämpylöitä, mutta siitä tuli omaan makuuni hieman liian rapeat sämpylät. Tuoreiden sämpylöiden pitää olla pehmoisia ja muhevia, joten seuraavalla kerralla korvasin puolet jauhoista Virtasalmen vaalealla jauhoseoksella. Durrajauhoseoksen kerrottiin antavan taikinoihin vehnämäistä makua ja tuntua, ja se todellakin piti paikkansa. Ihan kuin taikinaan olisi tullut oikeaa, vehnämäistä sitkoa. Durrassa oli hämmästyttävän voimakas, jotenkin sellainen hapan ja juureva maku, ja se maku ei kyllä sopinut omaan suuhuni. Kun jauhot oli puoliksi korvattu toisella, niin maku ja koostumus oli parempi.

Nykyään teen itselleni vain 2,5 desin sämpylätaikinan, josta tulee neljä sämpylää. Gluteenittomat itsetehdyt leivät eivät ole kovin hyviä seuraavana pävänä, joten en viitsi tehdä niitä kovin montaa kerralla. Näitä on nopea leipoa, joten mielummin teen vähän ja usein. Itse en käyttäisi durrajauhiseosta makeisiin leivonnaisiin kuten pullaan, mutta churroja olisi kiva kokeilla. Tämä voisi toimia myös amerikkalaissa pannukakuissa ja pelkästä taysjyvädurrasta voisi joskus tulevaisuudessa kokeilla vaikkapa flatbreadia. 

Durrasämpylät 8kpl

4 dl vettä

1 pss hiivaa

1 tl sokeria

1 tl suolaa

0,25 dl öljyä

2 rkl pellavansiemeniä

2 tl kuminan siemeniä

3 dl vaaleaa jauhoseosta

2,5 dl durrajauhoseosta

Lämmitä vesi hiivalle sopivaksi (42astetta). Sekoita veteen hiiva ja sokeri, anna seoksen olla 5-10 minuuttia. Lisää suola, kumina ja siemenet sekä suurin osa jauhoista. Vaivaa hetki ja lisää öljy sekä loput jauhot. Muotoile pellille sämpylöiksi ja anna kohota 30 minuuttia. Paista 200 asteessa 20 minuuttia ja herkuttele tuoreena. 

*tämä ei ole maksettu mainos

Ikävä

Iltaisin kulutan paljon sarjoja, sillä silloin yksinäisyys valtaa sielun. Sarjat auttavat pakenemaan, hetkeksi unohtamaan ja piiloutumaan. Tänään aloitin katsomaan uudestaan draamasarjaa Mullan alla. Se oli yksi ensimmäisistä sarjoista, jonka katsoimme yhdessä miehen kanssa ja juuri siitä syystä, se ei kyllä auttanut unohtamaan.

Suhteemme alkuaikoina minulla oli tapana käpertyä miehen kainaloon samalla kun kulutimme tuntikaupalla tv-ohjelmia. Tuo käpertymisen muisto kuuluu vahvasti tähän sarjaan ja sen uudelleen katsominen tuo minulle paljon takaumia mieleen. Joskus jaksot keskeytyivät kun keksimme parempaa puuhaa ja tajusin, että nuo hetket ovat niitä onnellismpia hetkiä elämässäni. Enkä ole ollenkaan varma, että tuleeko sellaisia kohdalleni enää koskaan. 

Myöhemmin, kun suhde tuli arkisemmaksi, syliin käpertyminen unohtui, mutta sarjat jäivät. Ne olivat eräänlainen intohimo meille kummallekin ja yhteisistä ohjelmista syntyi myös pitkiä keskusteluja.

Ikävä on vasta viime aikoina löytänyt luokseni. Mies on ollut tiiviisti läsnä unissani ja usein herään aamuöisin tuskaisena ja hikisenä epäuskoiseen tunteeseen. Onko se oikeasti totta? Olen nimittäin vasta nyt olen alkanut tajuamaan, että en voi enää puhua hänelle. Ei tule enää niitä keskusteluja, joita rakastin. Enää ei katsota yhtään jaksoa yhdessä. Enää ei ole tulevaisuutta.

Kaiken tajuamiseen on mennyt aikaa. Epäilen, että olen pitänyt todellisuuden tietoisesti kaukana - samoin kuin ikävän. En ole antanut sen tulla lähelle. Mutta nyt antaisin mitä vain, että saisin miehen takaisin - edes sen yhden jakson, yhden keskustelun, yhden illan ajaksi. Minulla on niin ikävä, ettei mikään vertauskuva riitä sitä kertomaan. 

Omenainen uunipuuro

Kaveri tuli viikonloppuna yökylään ja tänään teimme yhdessä ihanan sunnuntaibrunssin. Aikataulullisesti brunssin rajoja kyllä taas hieman venytettiin, mutta hyvä ruoka ja seura lienee pääasia. Halusin kokeilla munakokkelin ja pekonin rinnalle jotakin erilaista, ja päädyinkin kokeilemaan uutta reseptiä gluteenittomiin sämpylöihin sekä omenaista kaurauunipuuroa. 

En ole kovin suuri uunipuurojen ystävä, mutta kaurapuuroa en ole aiemmin tehnyt uunissa, joten ajattelin antaa sille mahdollisuuden. Ja hyvä niin, sillä tämä puuro maistui aivan uunituoreelle pullalle! Uunipuuro on terveellinen ja helppo aamu- tai iltapala, ja täynnä mahdollisuuksia. 

Uunipuuro oli helppo valmistaa, ja sillä välin ehti hyvin laittaa muut brunssijutut valmiiksi. Voit vaihtaa omenan halutessasi esimerkiksi marjoihin tai jos oikein laiskottaa, niin tuoreiden omenoiden tilalla voit käyttää valmista omensasosetta. Sämpylät onnistui myös, mutta niihin palaan toisella kertaa!

Omenainen kaurauunipuuro neljälle

3 omenaa

3 dl kaurahiutaleita

6 dl mantelimaitoa

1 tl kardemummaa

1 tl kanelia

1 tl vaniljasokeria

2 rkl chian siemeniä

2 rkl pellavan siemeniä

1/2 tl suolaa

vaahterasiirappia

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja pilko kaksi omenaa paloiksi, sekä kolmas viipaleiksi pinnalle. Sekoita uunivuoassa yhteen omenan palat, kaurahiutaleet, siemenet, maito ja mausteet. Levitä omenaviipaleet puuron päälle ja ripota pinnalle vielä vähän kanelia. Viimeistele puuro vaahterasiirapilla. Paista puuroa noin 25 minuuttia ja nauti! 

Asioita joista pidän

A 

Avaimenperät. Ostan aina avaimenperän kaupungeista, joissa käyn ensimmäistä kertaa.

B

Bingo. Sitä on kiva pelata esimerkiksi risteilyillä.

C

Celsius. Mielummin lämpöasteita.

D

Dokumentit. Kiinnostavat sellaiset.

E

Eiffel-torni. Meidän piti mennä miehen kanssa sinne illalliselle kymmenentenä hääpäivänä.

F

Fetajuusto.

G

Google. Kysyn siltä paljon asioita päivittäin.

H

Hattara. Pakollinen kesäjuttu.

I

Itsenäisyyspäivä. Itsenäistä kotimaata on hyvä juhlia ja arvostaa.

J

Juha Tapio.

K

Kansallispuistot. Tykkään samoilla metsissä.

L

Leikkokukat. Aina kimppu pöydällä.

M

Metsämansikat. Parhautta, kun niitä löytää kesällä.

N

Näytteleminen. Odotan, että jaksan palata improharrastukseni pariin.

O

Objektiivi. Rakastan valokuvaamista.

P 

Puun rungot. Tykkään valokuvata niitä.

Q 

-

R

Ruusut. Isot, punaiset ruusut.

S

Syksy. Vuodenajoista parhain.

T

Taisto. Rakas koirani.

U

Uusi kotini. Päivä päivältä pidän siitä enemmän.

V

Vihkisormukseni.

W

Willy Wonka. Odotan, että pääsen katsomaan sen elokuviin.

X

-

Y

Yöunet. Ilman niitä ei ihmisraukka pärjää.

Z

-

Å

-

Ä

Äiti.

Ö

Öylätti. Ravintoa sielulle ja ruumiille.

Armo

Olen tässä viime aikoina miettinyt ihmisten armollisuutta itseään ja muita kohtaan. Aina vaaditaan, vähintäänkin itseltä, mutta joskus myös muilta. Miksi armollisuus nousee pintaan vain kriisitilanteissa? Miksi emme muista olla armollisia kaiken kiireen ja arjen keskellä? 

Ajatukseni armollisuuteen nousee miehen kuolemasta. Silloin sain kuulla joka suunnasta, että tee juuri niin kuin haluat, nuku niin kauan kuin huvittaa. Jos mikään muu ei maistu, niin syö sitä mikä maistuu. Ymmärrän toki, ettei ole terveellistä elää pelkällä kiisselillä, niin kuin minä pahimmalla hetkellä tein, mutta se vei minua eteenpäin. Kukaan ei tuputtanut tai arvostellut. Sain syödä viikon ajan pelkkiä Saarioisten kerroskiisseleitä, selvisin ja pysyin hengissä.

Myöhemmin olen ymmärtänyt - niin väärältä kuin se kuulostaakin - että ensimmäisinä kuukausina miehen kuoleman jälkeen minulla oli jotenkin hyvä olla. Eikä se liity mitenkään kuolemaan, vaan siihen, että kukaan ei odottanut tai vaatinut minulta mitään. Edes minä itse en odottanut itseltäni mitään. Sain olla ja tehdä juuri niin kuin sillä hetkellä tuntui hyvältä. Kerrankin elin hetkessä, en miettinyt huomista, syömieni kaloreiden vaikutusta kehoon tai mitään muutakaan. Se oli vapauttavaa, ja jollain tavalla voin silloin paremmin.

Mutta mihin se jäi? Syksyllä se selitettiin suruajalla, silloin on oikeus ja valta tehdä mitä haluaa. Mutta miksei enää ole? Kaipaan sitä armollisuuden tunnetta. Kaipaan sitä viikkoa, kun söin pelkkää kiisseliä ja se oli ihan okei. 

Yritän aina olla välittämättä muiden mielipiteistä, mutta koko yhteiskunta tuputtaa kaikenlaisia ajatuksia. Pitäisi olla tietyn näköinen, pitäisi olla uraputki. Sinun kuuluisi miettiä tulevaisuutta. Olisi hyvä tehdä nyt päätökset, jotka vaikuttavat suunnitelmiisi viiden vuoden päästä. Niistä on vain niin kovin vaikea olla välittämättä. Paitsi silloin kun on kriisitilanne ja ihminen yrittää vain selviytyä. Silloin mikään muu ei ole tärkeämpää kuin se hetki, eikä kauaskantoisia ajatuksia tarvita.

Yrittäkäämme siis olla armollisempia itsellemme ja toisillemme. Tehdään juuri niin kuin tuntuu hyvältä. Itse esimerkiksi ajattelin kokeilla uusia harrastuksia. Jos en pidä siitä, voin lopettaa eikä mitään pahaa tapahdu. Kurssia ei tarvitse suorittaa loppuun väkisin - ei vaikka siitä olisi maksanut rahaa. 

Raha on yksi armollisuuden käsitteistä itselleni. Minusta on nimittäin tullut miehen kuoleman myötä aivan erilainen rahankäyttäjä. Teen hankintoja jotka haluan, enkä odota sitä jotain maagista oikeaa hetkeä. Käytän nykyään rahaa mielummin elämiseen ja kokemuksiin kuin säästämiseen. Niitä rahoja ei täältä saa mukaan, mutta elämää ei kannata jättää elämättä. En toki suosittele kenenkään elävän yli varojen, mutta kehoitan olemaan armollisempi - onko tärkeämpää kokea jokin asia nyt vai säästää sukanvarteen "että jos sitten joskus".

Kohti sujuvampaa arkea

 

Sain tupareita varten kotia taas vähän valmiimmaksi. Juuri ennen joulua saatiin seinälle vihdoin asioita kuten makuuhuoneeseen peili, eteiseen koiralle naulakko, kasviamppeleita kattoon, käytävälle taulu ja keittiöön seinäkaapit. Näistä useimmat helpottivat myös arjen sujuvuutta, sillä esimerkiksi koiran tavarat pyörivät muutosta asti eri puolilla eteisen lattiaa. 

Keittiön seinäkaapit sain kaverilta tuparilahjaksi, mutta sain ne jo ennakkoon, jotta ehtisin saada ne juhliin mennessä seinälle. Kaapit ovat Jyskin Malling -kaapit, ja ne täydensivät mielestäni keittiönurkkausta juuri sopivasti. Niillä sai paitsi lisää säilytystilaa, niin ne myös sopivat täydellisesti senkin ja vitriinin jatkeeksi. 

Alunperin ajatuksenani oli, että tuohon kaappien väliin tulisi vielä avohylly, mutta nyt tässä kaappien kanssa elettyäni olenkin tullut toisiin aatoksiin. Siihen väliin sopii mielestäni nyt paremmin jokin taulu tai vaikka kello, jotta tila pysyy avoimena. Hyllyn kanssa siitä voisi tulla ehkä liian tukkoisen näköinen, ja tuonne vasemmalle puolelle mahtuu vielä hyllyjä, jos niitä tarvitsee. Olen ihan vähän suunnitellut siihen kohtaan sellaista String-hyllyä, mutta aika näyttää.

Tv:tä ei vielä laitettu seinälle, koska en ole 100 prosenttisen varma olohuoneen järjestyksestä. Jossain vaiheessa haluan sen kyllä seinälle, jotta saan tasolle kasveja ja muita somisteita, mutta sen aika on vasta sitten kun ruokapöytä on vaihtunut pyöreäksi. Silloin vasta näkee olohuoneen todellisen luonteen. 

Nyt tällä hetkellä täältä ei oikeastaan puutu mitään, joten on aikaa keskittyä tavaroiden järjestelyyn. Olen alkanut organisoimaan vaatehuonetta toimivammaksi, ja joitakin tavaroita pitää vielä karsia pois. Muuttamisessa mielestäni ehkä ärsyttävintä on tämä ajanjakso, kun tavaroiden paikat eivät ole vielä vakiintuneet eikä omia tavaroita löydä niin helposti kuin vanhassa asunnossa. Onneksi kuitenkin ulkona on vielä pimeää ja ankeaa, niin on aikaa järjestellä ja etsiä tavaroille paikkoja.

Tuparit

Eilen viimein pidin tuparit! Puin ylle kesäisen kukkamekon talven pimeyden keskelle ja Taistokin somistautui juhlahuivilla. Itseni lisäksi laitoin pöydän koreaksi ja illan ohjelmana oli tietysti lautapelejä. Tuparit olivat erittäin onnistuneet, ruokaa ja juomaa riitti, ja kaikilla oli hauskaa. Itselläni ainakin oli paras ilta aikoihin!

Tarjottavina tupareissa oli hodaribaari, josta jokainen sai kasata mieluisat hot dogit. Lisukkeeksi oli coleslawta ja jälkkäriksi raikas mansikkatäytekakku. Hodaribaari on kiva idea kun tulee enemmän vieraita, sillä et voi tietää mistä kukin pitää. Näin varmistat, että jokaiselle löytyy syötävää, ja kaiken lisäksi tällaisissa tarjottavissa on helppo varautua monenlaisiin ruokavalioihin. Voit ostaa valmiiksi esim. vegaanisia nakkeja tai gluteenittomia sämpylöitä, jolloin niitä on tarvittaessa helppo tarjoilla ja sinä saat pisteet hyvästä emännöinnistä.

Olen tehnyt hodaribaarin joskus kerran aiemminkin miehen synttäreille. Silloin jokainen sai ottaa nakit ja sämpylät itse, mutta tällä kertaa kasasin ne valmiiksi. Halusin sellaisen muhkean kasan hodareita esille. Täytevaihtoehtoina oli pekonia, kurkkusalaattia, juustoraastetta, jalapenoja, paahdettua sipulia sekä marinoitua punasipulia. Lisäksi oli valikoima erilaisia majoneeseja ja kastikkeita. Täytteitä voit muunnella omien mieltymysten mukaan tai vaihtaa nakit vaikka nyhtöpossuun! 

Coleslaw'n tein tällä kertaa vegaanisena, jotta yksi salaatti käy kaikille vieraille. Tällainen kaalisalaatti kannattaa tehdä ainakin edellisenä päivänä, mieluusti jo paria päivää aikaisemmin, jolloin se ehtii kunnolla maustua. Itse teen coleslaw'n aina mielummin kermaviiliin tai creme fraicheen kuin majoneesiin, mutta perinteisestihän kastikkeen pohjana käytetään juurikin majoneesia. 

Coleslaw on helppo tehdä ja sitä voi muunnella tarpeen mukaan. Punakaalista saat kauniin pinkin kaalisalaatin ja halutessasi omena raikastaa salaattia mukavasti. Sipuleista voit miettiä pidätkö enemmän purjosta vai kenties punasipulista, mutta myös kevätsipulin varsi on erittäin hyvä vaihtoehto. Yrteistä mukaan sopii ainakin persilija ja ruohosipuli, aasialaistyyppiseen kaalisalaattiin taas korianteri. Salaatin makua voit vaihdella kastikkeen avulla - haluatko potkua chilikastikkeesta tai inkivääristä, makeutta hunajasta vai lempeyttä limestä? Tällä kertaa tein colesaw'ni tällaisella reseptillä ja hyvä tuli!

Vegaaninen coleslaw

puolikas kaali

2 porkkanaa

pala purjoa

1 ruukku ruohosipulia

2 prk Oatlyn kaurafraiche

2 tl dijon-sinappia

2 rkl valkoviinietikkaa

suolaa, sokeria, pippuria

srirachaa

Pilko kaali, ruohosipuli ja purjo, kuori sekä raasta porkkanat. Sekoita kastike ja lisää se salaattiin. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Anna olla jääkaapissa vähintään yön yli.