perjantai 11. joulukuuta 2020

Tuoksukortit



Tänä jouluna joulukortit saivat innoituksensa appelsiininauhasta, jonka aiemmin askartelin. Halusin tehdä mahdollisimman rustiikkiset ja maanläheiset joulutervehdykset ystäville sekä sukulaisille. Appelsiinista tuli mieleen, että haluan lisätä niihin muutakin tuoksua ja väriä, ja näin tällaisen idean kuusenkoristeiksi. Mietin voiko niitä liimata korttipohjiin, mutta vastausta en saanut muuta kuin kokeilemalla. 

Kanelitangot ja appelsiinit ovat aitoja, mutta havunpätkät ovat muovia, sillä aito havu ei olisi tuossa kestänyt. Olisi ollut kirjekuoren pohjalla pelkkiä neulasia, että hyvää joulua vaan! Solmin juuttinarulla kuivatuista appelsiinien siivuista, muovihavuista ja kanelitangoista tuollaiset nyytit ja liimasin ne pikaliimalla korttipohjiin. Tarpeeksi koruton hyvän joulun toivotus syntyi dymokoneella ja kas - kortti olikin jo valmis. Ei mitään turhaa, ei mitään liikaa. 

Ainoaksi ongelmaksi muodostui korttien postitus, sillä pelkäsin, että ne menevät täysin muruksi tai eivät mahdu kirjekuoriin laisinkaan. Niinpä ostin kuplamuovilla pehmustettuja kuoria, jotta postittaminen tuntui tuvallisemmalta. Toivon, että edes osa löytää tiensä ehjänä perille. 

Pari tuollaista nyyttiä säästin jouluaaton kattaukseen, mutta mitäs pidät korteistani?


4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis kortti! Noi kuivatut appelsiinit on kyllä kauniita :)

    VastaaPoista
  2. Suloinen idea ja kauniit kortit. Appelsiinit sopii moneen.

    VastaaPoista
  3. Ihana idea! Ja kauniit kortit! Miten näitten korttien säilytyksen kanssa, jos haluaa jättää muistoksi?

    VastaaPoista